maanantai 14. kesäkuuta 2010

Avoin kirje Paavolle ja Sannalle



Hyvät Paavo ja Sanna,

Olemme tulleet siihen pisteeseen, jossa meidät on pakotettu valitsemaan loppuuko Jyväskylän tarina kesään 2010 vai jatkuuko se vielä määräämättömän ajan. Minä olen valmis luopumaan tästä välittömästi, niin vähän aikaa ja työtä te olette sen eteen tehneet viimeisen viikon tai kahden ajan. Jyväskylän runokoulukunta oli elämäntapa, henkireikä, josta nyt luovun. On varmaa, että emme pysty tätä yhdessä jatkamaan. Viimeisen muutaman päivän aikana tapahtui jotain surullista, jota olen pohtinut joka ikinen päivä, aamu ja yö. Teidän asenteenne ja käytöksenne ei enää sovi Jyväskylän runokoulukunnan piiriin. Teistä on tullut esiin sellaisia piirteitä, joita en olisi uskonut rakkaissa ystävissäni näkeväni. Ihmiset, jotka eivät puhu toisilleen muutamaan päivään, eivät voi kuulua samaan runokoulukuntaan.

Jyväskylän runokoulukunta oli työpaikka ja elämäntapa, johon sisältyi paljon velvollisuuksia.

Tämä ei ole asia, josta olen erityisen ylpeä, mutta ette antaneet minulle muuta vaihtoehtoa. Kuilu on liian leveä. Ja päätös yksimielisesti minun. Olemme kulkeneet sen hetken ohi jolloin asiat voidaan selvittää puhumalla.

Kaikkea hyvää urillenne ja elämillenne.

yks Kake

Taustatiedoksi Jyväskylän runokoulukunnan seuraajille: Patella on taas putki päällä. Ei vastaa puheluihin. Sellainen ei vetele koulukunnan kriisihetkillä. Sanna sai oikeasti potkut kulissien takana ja hänen ”eroilmoituksensa” on epätoivoinen väärennös.

Paavo Haavikko ja yks Kake leikkivät runoilijoita hiekkalaatikolla

       .  
                    ,


Sanna Halmkrona

Täysistunto

......................................................................................................................................................................................................

yks Kake

torstai 10. kesäkuuta 2010

Valtakunta hajoaa

.. .  .   .    .     .      .
.. .  .   .    .     .      .

.. .  .   .    .     .      .


.. .  .   .    .     .      .



.. .   .   .    .     .     .



.. .  .   .    .     .      .


Paavo Haavikko

Syrjäytynyt pilkku

                                                                                                                      ,


Sanna Halmkrona

Piste, kaksoispiste, kolme pistettä jne.

.
..
...
...

yks Kake